Ossi Nyman: Alkuhuuto. Teos. 271 s.
Aluksi: Alkuhuudon kansikuva on upea. Se suorastaan pakottaa avaamaan kirjan. Minulle selviää, että kyseessä on parodia klassikkolänkkäristä Rio Bravo, jota häpeäkseni en ole nähnyt.
Toivo on viittäkymppiä lähestyvä pääkaupunkiseudulla asuva bussikuski. Hän inhoaa työtään ja haaveilee parisuhteesta ja työkyvyttömyydestä. Toivon alakuloinen elämä muuttuu, kun hän tapaa deittisovelluksessa Alepan kassalla työskentelevän Marjutin. Onnistuneiden ja sänkyyn johtaneiden treffien jälkeen Toivossa herää unelma kestävästä ja tavallisesta perhe-elämästä, jonka kohokohtia ovat "viikoittainen Prisma-reissu ja vuosittainen Tukholma-risteily". Tiellä on kuitenkin yksi mutta: Marjut on naimisissa namibialaistaustainen Faithin kanssa ja haluaa Toivosta ainoastaan seksiseuraa tätä tälle suoraan kertomatta.
Tästä melko klassisesta kolmiodraamasta muodostuu romaanin kantava jännite, jossa henkilöhahmojen omien halujen ja toiveiden välille muodostuu ristiriita. Läsnä on myös yhteiskunnallinen taso yleisesti jaettuine arvoineen, uskontoineen ja uskomuksineen - palkkatyön ja kapitalismin kritiikkiä Nyman on onnistunut sotkemaan sivujen sekaan ilman, että ne sieltä liikaa pomppaisivat silmille. Kirjan hahmot voisivat hyvin olla Kaurismäen elokuvista tai Hotakaisen romaanien sivuilta karanneita. Nymanin hahmojen niukka dialogi ja lakoninen huumori korostavat yhteneväisyyttä, samoin kuin myös lämmin humanistinen tarkastelutapa. Bussikuskina Toivo esimerkiksi tuntee suurta ylpeyttä työstään ja itsestään, kun bussiin nousee lepäämään kodittomia ja muita vähäosaisia liputta matkustavia.
Toivo on tunnistettava ihmistyyppi. Hänen kaltaisia pieniä hiljaisia nyhveröitä on pelkästään pääkaupunkiseudulla tuhansia. Elämäni varrella olen tavannut riittämiin vastaavanlaisia huonosti sopeutuneita tapauksia Joensuun ja Helsingin välisen junan ravintolavaunussa, joten uskallan väittää näin. Ihmisenä Toivo kaipaa vanhoja hyviä aikoja, jolloin kaikki elivät onnellisina maaseudulla. Myöskään Toivon työhaluttomuudessa (työttömyyshalukkuudessa) ole sinänsä mitään outoa, puhutaanhan monilla työpaikoilla päivittäin lottovoitoista, lomista ja eläkepäivistä, työstä irtaantumisesta. Tätä oman käsitykseni mukaan tekevät erityisesti matalimmin koulutettu ja kapitalistisessa hierarkiassa pahnan pohjimmaisena jököttävän proletariaatin edustajat. Vanhanaikaisuutta ja jälkeen jäämistä kuvaa hyvin myös kohtaus, jossa Toivo päättää liittyä Facebookiin nähdäkseen Marjutin profiilin. Kyllä, Facebookiin, vaikka kirjassa eletään 2020-luvun korona-Suomessa.
Alkuhuuto on ensimmäinen kirja, jossa Nyman ei kirjoita minämuotoista, autofiktioksi määriteltyä proosaa. Tyylin kuitenkin tunnistaa, kuten lakonisen vasemmistolaishuumorin.
Täysin mutkatta siirtyminen ns. kaikkitietävän kertojan käyttöön ei mielestäni tapahdu, ja kirjassa on useampia löysin rantein kappaleita, jotka kuulostavat kuin Copilotin kirjoittamilta. Arto Salmisen antikliimaksisen tyylin Nyman tavoittaa parhaiten kirjoittaessaan seksistä. Kekseliäs on myös tapa, jolla Toivon tajunnanvirtaa avataan käyttämällä päänsisäistä selostaja-kommenttaattorikertojaa.
On romaanissa puutteensakin. Esimerkiksi politiikkaa ja uskontoa koskevat teemat jäävät liian pinnallisiksi. En myöskään tajunnut Toivon maanpuolustusintoilua. Joka tapauksessa kirjan loppukohtaus on kaunis ja sulkee ympyrän mallikkaasti.
Nähtäväksi jää, millainen on Nymanin seuraava romaani. Sellainen kuulemma on jo tekeillä. Ohessa linkki Ylen luomiskertomus-ohjelmaan: https://areena.yle.fi/podcastit/1-73931203?fbclid=IwY2xjawJUckFleHRuA2FlbQIxMQABHeTHNlA3fnUvKjO0UFC7i8_GFy4fQOdreLfZXkQlsHpmjCYhh0TYfaHcaA_aem_54OlFQSB2Sx7t8I_xnmZww
