Juha Rautio: Random-karaoke

Parodinen tyylikokeilu kompastuu omaan "nokkeluuteensa"' Juha Raution romaanissa Random-Karaoke

"Elämän algoritmien pitäisi olla sellaisia, että ne eivät veisi suosittujen kappaleiden soittolistalle vaan aina kauemmas tunnetusta."

Juha Raution (s. 1980) esikoisromaani Random-karaoke (2022) on erikoinen genrehybridi. Siinä perinteinen dekkari yhdistyy post-modernille kaunokirjallisuudelle tyypilliseen "kikkailuun", jossa tyylejä ja lajeja sekoitetaan häpeilemättä. Runoilijana ja esiintyvänä artistina tunnettu Rautio debytoi proosan saralla novellikokoelmalla Sunnuntain rajat (Enostone, 2020). Kokoelma oli myös Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaana. 

Vaikka toisinaan kuulee kirjallisuuspalkintoja kritisoitavan (erityisesti sitä Finlandia-palkintoa), on kuitenkin hyvä muistaa, kuinka hyödyllistä julkisuutta ja uutta lukijakuntaa kirjailijalle jo pelkkä palkintoehdokkuus usein tarjoaa. Ne ovat hyviä ponnahduslautoja suuremman lukijakunnan tietoisuuteen (jos nyt taiteilija ylipäätänsä on sellaisen tarpeessa?). Tuskin olisin itsekään tutustunut Raution tuotantoon, mikäli en olisi sattunut lukemaan paikallislehdestä ehdokkuuteen liittynyttä kirja-arvostelua. 

Romaanissa Honkkonen – kulttuuripiireihin kyllästynyt runoilija – värväytyy S&D -nimisen firman yksityisetsiväksi eli kirjan slangikielellä "mäkikotkaksi". Vuoteen 2022 tultaessa Suomi on muuttunut semi-dystooppiseksi: valtio ostaa vakoilupalveluita informaatioalalla operoivalta S&D:ltä saadakseen kiinni työmarkkinatuen väärinkäyttäjiä sekä harmaan talouden harjoittajia. Kauhu vain lisääntyy, kun S&D:n työntekijöitä löydetään elottomina erään halpahotelliketjun huoneistoista. Näitä murhia tutkimaan ryhtyy rikoskonstaapeli Nykkänen. Juttuun liittyy todennäköisesti salaperäinen Multa, joka on jonkin sortin esoteerinen ääriliike.

Rautio tyyli on niukkaa kuin Raymond Carverilla kuunaan. Henkilöhahmoja ei juurikaan kuvailla nimeä enempää. Esimerkiksi Nykkäsestä tiedetään vain se, että hän asuu hyvin keskiluokkaisella alueella, harrastaa ultrajuoksua ja on yksinhuoltaja. Toinen päähenkilö, Honkkonen, entinen runoilija, käy kuntosalilla, kuuntelee erikoista FEXITUS-podcastia ja on koukussa kipulääkkeisiin. Loput jäävätkin sitten lukijan mielikuvituksen varaan.

Kirjan puolivälin paikkeilla mukaan tulee uusi henkilöhahmo, freelancer-toimittaja Hernesaari, joka koettaa kirjoittaa juttua työttömyydestä. Samalla hän tulee vedetyksi mukaan osaksi murhakeissien kiemuroita.

Nykyaikainen työelämä ja työttömyys ovat 2010- ja 2020-luvuilla kaunokirjallisuudessa usein esille nouseva teema. Random-karaokessa maailmankuva, paikoin myös tekstin tyyli, on hyvin samanlainen kuin Johannes Ekholmin romaaneissa. Rautio ei kuitenkaan keskity pelkässä pessimismissä, synkkyydessä ja kyynisyydessä piehtaroimiseen, vaan kuljettaa tarinaa päättäväisesti eteenpäin. Kyyninen asenne jää pikemminkin rivien väliin, joka toisaalta haihtuu ilmaan heti, kun ryhdytään laulamaan karaokea. Karaoken veivaaminen toimii siis vastapainona kovalle työelämälle. Ohessa mukava katkelma karaokebaarin tunnelmasta: 

"Ajan ja paikan taju alkoivat hapertua. Poissa olivat hehkeät prinsessat ja karismaattiset lauluveteraanit, tilalla kolisevat luut, kumarat asennot ja alamielinen katsanto. Kossuvichyt tilattiin tuplana ja piristeiden käyttö oli karkaamassa lapasesta. Toksisessa limbossa vallitsevat olosuhteet rajoittuivat pieneen näyttöön ja käskyn kaltaisina tipahteleviin keltaisiin, sinisiin ja vihreisiin kuulutuksiin. Saikulta paluuta ei uskaltanut edes ajatella."

Sunnuntain rajat oli erinomainen kokonaisuus, Random-karaokea sen sijaan vaivaa tietty sisäpiirivitsimäisyys: romaanissa virnuillaan kulttuuripiirien rinkirunkkaukselle, apurahojen väärinkäytölle ja ties mille "Ratsastajapatsas-palkinnoille". On myös helppo kuvitella taiteilijaporukan lähtevän jonkin kännisen illan päätteeksi laulamaan ironisesti karaokea tekemällä siitä oma random-versio. (Random-karaoken viralliset säännöt s. 36-43). Ilman tätä piirrettä romaani olisi ollut parempi.

Veikkaan, että tällä romaanilla Rautio vahvistaa omaa asemaansa kaunokirjallisuutemme marginaalissa. Romaanin hokemaa (ylhäällä kuvan alla) mukaillen: "Elämän algoritmien pitäisi olla sellaisia, että ne eivät veisi kirjailijaa suosittujen myyntilistalle vaan aina kauemmas tunnetusta." Jos jossakin viihtyy, niin miksipä sitä yrittäisi sieltä poiskaan kampeutua. Joka tapauksessa jään odottamaan innolla uusia teoksia häneltä.

                                                                           ***

Tekijä:             Rautio Juha

Ulkoasu:         249 sivua

Julkaisija:     Enostone, 2022.

Mistä:            lainasin kirjastosta.