Kalle Päätalo: Täysi tuntiraha

Kurjuuden syvä pääty

Iijokisarjan 4. osa  vuodelta 1974. Julkaisija: Gummerus. 619 sivua.  

Tämä postaus jäi roikkumaan. Luin Täyden tuntirahan jo huhtikuussa, mutta en saanut aikaiseksi blogitekstiä. Lisäksi ongelmia tuotti löytää fyysinen kirja, sillä kirjastoissa ei enää ole vastaavaa Päätalo-rivistöä kuin joskus ennen. Myöskään kirpputoreilla tai kierrätyskeskuksissa en ole nähnyt Iijoki-sarjan alkupään teoksia, vaikka niitä olen koettanut metsästää. Onneksi kirjastojen varausjärjestelmiin voi sentään luottaa. 

Täydessä tuntirahassa pula-aika selkosessa jatkuu ankarampana kuin miesmuistiin. Töitä ei tahdo riittää joka iikalle, ja liksat ovat painuneet alas. Ilonaiheet ovat kerrassaan vähissä.

Kallioniemen pesuetta tämä koettelee sitäkin karummin, sillä perheen pääelättäjä, Herkko, on kirjan alussa yhä piirillä.

Jo edellisessä osassa eli Kunnan jauhoissa esiteltiin lukijoille Taivalkosken kunnan jauholaput ja jauhosäkit. Aikana, jolloin ei tunnettu Kelan toimeentulotukea, saattoi avustuksesta päättää kunnan nimittämä piirimies. Vielä Kunnan jauhoissa se oli erään tyräjärveläisen isännän vastuulla, mutta tähän kirjaan tultaessa lankeaa piirimiehen rooli jokijärveläisen Hiltu-Iikan harteille. Päätalon perheen epäonneksi Hiltu-Iikka on saidampi jakamaan avustussäkkejä.  

Mutta nyt menen asioiden edelle.  

Samoin kuin Kunnan jauhoissa, aloittaa Päätalo tämän kirjan kirkonkyläreissun kuvauksella. Tosin sillä erotuksella, että nyt päähenkilö ei lähde hakemaan isälle lääkettä kirkonkylältä, vaan maksamaan "ränttyjä ja kuolletuksia". Samaan aikaan Riitu ja tyttäret lähtevät kerjuulle lähitaloihin.

Kauaa ei ehdi Iijoessa vesi virrata, kun Hemma yllättäen palaa kotiin piiriltä. Kallen huomio kiinnittyy heti Hemman muuttuneeseen olemukseen: Leuanalus nääveli on poissa! Ei, ei isä muutenkaan vielä ole tervehtynyt, puhuukin edelleen niin oudosti. Kohta alkaa taas horina Taurijais-Herkosta ja Koskis-Jussista, Kalle ajattelee.

Näinhän siinä käy. Hemman ensimmäinen kotiuttaminen ei vielä tuota tulosta. Terveen mieheen sijaan takaisin tulee Riitun mielestä entistäkin hullumpi mies. 

Huolimatta miehen silmin nähden huonosta kunnosta, koetetaan kyläläistenkin toimesta Herkkoa patistella työn syrjään kiinni. "Jos ei työtä tee, niin silloin ei pidä syödäkään", he ajattelevat. "Pehmeisiin keinoihin" ei uskota mielenterveyden hoitotyössä, vaan ainoastaan koviin sellaisiin. 

Koska Herkko kieltäytyy tekemästä työtä, passitetaan tämä työleirille. Ja jotta perheen häpeäkuorma vielä hiukan nousisi, päättää kunta sijoittaa Herkon vaivaistaloon! 

Sillä tavalla sitä kuule sairasta ihmistä parhaiten hoidetaan...

Leipä on niin tiukassa, ettei kaukana ole näiden rankkojen vuosien aikana koko perheen hajottaminen ja Kallioniemen paikan jäädyttäminen. Onneksi kuitenkin kunnasta löytyy viisaita päättäjiä, jotka puoltavat tuen antamista vaikeassa asemassa olevalle perheelle. Päätalojen talouteen tulee myös yksi ruokittava suu lisää, kun Kallen serkku, pikku-Lyyti, muuttaa pirttiin. Kunta maksaa hänestä elatusrahaa, jonka turvin voidaan ostaa ruokaa useammalle suulle. Toisaalta Kalle kykenee onneksi ansaitsemaan markkoja savotoilta, heinäpelloilta, tietyömailta ja polttopuuhommista, ja onhan Kallen pikkuveli, Manne, kova kalamies. Hän nostelee järvestä särvintä pöytään alta aikayksikön. 

Niin sitä vain selvitään pahimman yli.

  

                                                                                        *** 

Kallen teini-ikään sijoittuva Täysi tuntiraha on Iijoki-sarjan tähänastisista romaaneista synkin, karuin ja ahdistavin lukukokemus. Köyhyys ja köyhyyden nostattamasta häpeästä tulee yksi kirjan vahvimmista teemoista. "Kunnanelätti" oli paha haukkumanimitys, joka jätti Kalle Päätalon ikuiset arvet. Jälkeenpäin voi spekuloida myös sillä, olisko Päätalosta tullut kirjailijaa ilman näitä rankkoja aikoja? Köyhyyden jättämästä häpeästä ja alemmuuden tunnosta tuli Päätalolle luova voima, taikinajuuri, jota hän annosteli jokaiseen teokseen - niin kuin Tommi Liimatta asian ilmaisi Suuressa serkkuteoriassaan.  

No, hieman taas opitaan lisää paikallistietoa ja 1930-luvun ajankuvaa. Minulle tuli uutena tietona, että tuohustaminen, tai myöhemmin tuulastaminen, oli laiton kalastusmuoto ainakin selkosissa. Vaikka huumoria tässä kirjassa on vähemmän, on silti muutamia huvittavia kohtauksia, kuten kuuluissa kuvaus Jakista IKL:llän vaalitilaisuudessa. Jakki päättää ryhtyä osoittamaan mieltä äärioikeistolaista ideologiaa vastaan heittäytymällä pitkäkseen kesken palopuheiden. En muista, kuka aikoinaan sanoi, että pahinta, mitä esimerkiksi diktaattorit pelkäävät on naurunalaiseksi joutuminen. Tämän harkitun vittuilun taidon Jaakko Hiltunen osasi. 

Mikko Niskasen ohjaamissa elokuvissa Matti Tuominen antoi kasvot Hiltu-Jakille. Minun on oikeastaan hyvin vaikea lukea Päätalon tekstiä kuvittelematta Hiltu-Jakin rooliin juuri häntä. Yhtä ikonisia ovat myös Martti Kainulaisen esittämä Hermanni Päätalo ja Pirjo Leppäsen Riitu. 

Kirjan lopussa tapahtuu pienoinen ihme: Hermanni osoittaa selkeitä tervehtymisen merkkejä. Työ maistuu taas ja hourailut jäävät pois. Traagisilta tapahtumilta ei kuitenkaan täysin vältytä, sillä Kallen Matti-eno kuolee sydäntautiin sairaalassa. Kalle puolestaan pääsee poikuudesta eräänä sonnien yöksi nimettynä kesäyönä, heiluttuaan ensin Keisarin pelloilla heinäjätkänä. Savoitolla hänestä tulee täyden tuntirahan mies, eli hänelle maksetaan samaa liksaa kuin muillekin jätkille. Myös rippikoulu tulee läpäistyä. Edessä siintä valoisampi tulevaisuus. 

 

Alla kirjan "sisällysluettelo":

·       ENSIMMÄINEN LUKU: ”Räntyt” ja kuoletukset (s. 5)

·       Kerjuulla (s. 16)

·       Kadonnut nääveli  (s. 39)

·       TOINEN LUKU: Murhasuon tarina (s. 53)

·       Päiväyksiä niittysaunan hirteen (s. 56)

·       Valtatie n:o 5 työntyy selkoseen (s. 77)

·       KOLMAS LUKU: ”Pirruisa heittäytyny” (s. 103)

·       Pottujätkänä (s. 117)

·       Mannisen saunalla (s. 129)

·       NELJÄS LUKU: Uusi surkeus (s. 149)

·       Pikku-Lyyti (s.157)

·       Rantemiehenä (s.162) 

·       Ahvenen ruodinnan jatkokurssilla (s. 168)

·       Uuden sävyn kirje (s. 174)

·       Maallisen kunnian hinta (s. 186)

·       VIIDES LUKU: Hevospäiviä kunnalta (s. 190)

·       Yönseutuja Itäpään-Keisarin hovissa (s. 198)

·       Ahoniemen muori (s. 222)

·       Anni, selkosen tyttö (s. 226)

·       Rankalaudat luojan armoille (s. 236)

·       KUUDES LUKU: ”Tenikko mies” (s. 248)

·       Uusi piirimies (s. 258)

·       ”Pöllinmerkihtyssä” (s. 278)

·       IKL:n seurat (s. 290)

·       Jätkien koulu (s. 310)

·       SEITSEMÄS LUKU: Kyrpäluu (s. 325)

·       Luppoilua kalsean talon pirtissä (s. 353)

·       Nuori voima (s. 365)

·       Sivakkalekko (s. 370)

·       Kumiterä räjähtää (s. 374)

·       Opas (s. 387)

·       KAHDEKSAS LUKU: Likahommissa (s. 397)

·       Tiilipoikana (s. 406)

·       Ammattimiehet (s. 412)

·       Aaveauto (s. 414)

·       Hassulla makkaraa (s. 420)

·       Pyhävaatteet (s. 426)

·       Tuskien kuusikymmenkiloinen (s. 434)

·       Rippikoulusyksy (s. 442)

·       Velhonkonsteja (s. 451)

·       YHDEKSÄS LUKU: Jätkä ahtaan edessä (s. 470)

·       Puhdas paita (s. 497)

·       Luihu jätkä (s. 499)

·       Vaivaistalon lumimies (s. 510)

·       Keisarin hevosmies (s. 512)

·       Ruunan kummiksi (s. 526)

·       Karkuri (s. 529)

·       Viikatemies (s. 534)

·       KYMMENES LUKU: Keisarin heinäjätkä (s. 540)

·       Sonnien yö (s. 544)

·       Huono hevosmies (s. 564)

·       Abessinian sodan syksynä (s. 572)

·       Kartanopehtuuri (s. 577)

·       Kalajoen tukinlaskussa (s. 581)

·       Loppuunajettu ihminen (s. 591)

·       Täyden tuntirahan mies (s. 596)

·       Kotona odottaa yllätys (s. 600)

·       Akanottolupa (s. 605)

·       Vaimo lapikkaat kainalossa (s. 611)

(Sivunumerot kuvan kirjasta.) 

Kalle Päätalo: Kunnan jauhot

Pula-aikaa selkosessa

Takaisin Päätalon pariin. Iijoki-sarjan taittaminen jatkukoon! Nyt vuorossa on kolmas osa eli Kunnan jauhot (1973)

Kalle Päätalo: Kunnan jauhot (Gummerus 1973) 563 sivua 

Päätalolaisten tarina jatkuu suoraan siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin. Kallen isän terveys, tarkemmin "hummeeti", reistailee pahemman kerran. Päätalo kirjoittaa "Merkitysten ja luulojen ajasta". Entinen "miehinen mies", "kova työntekkii", Hermanni Päätalalo, ≈ 42, makaa oblimovina sängyllä, laskeskelee laipion kannatusvuolia ja puhelee pian koittavasta kuolemastaan. Riittääpä kaikesta huolimatta Herkolla voimia vahdata Riitun menoja, sillä hän on niin sairaaloisen mustasukkainen "luulotautinsa" vallassa. Tasasin väliajoin hän höpäjää Taurijais-Herkosta ja Nakki-Jussista/Koskis-Jussista ja epäilee näiden säätävän, "lusseerautuvan" Riitun kanssa. 

Tämä vaikeuttaa Kallen ja Riitu-äidin välistä kommunikointa. Ainoastaan vedenhakureissuilla nämä kykenevät juttelemaan vaikeasta tilanteesta kahden kesken. Toisaalta kahden keskeiset asiat syventävät Riitun ja Kallen välistä suhdetta. 

Perheen ensimmäisestä joulusta uudessa pirtissä tulee hyvin surullinen, musta ja iloton. Muuten Kallen ja muun perheen arki pyrkii jatkumaan samanlaisena isän sairastumisesta huolimatta. Kalle käy koulua, mutta joutuu samaan aikaan kantamaan yhä suuremman vastuun perhestään sekä sen toimeentulosta. 

Koulussa menestyminen aiheuttaa paineita, samoin kiinnijääminen välituntisista korttipeleistä. Kilpailu suosiosta on kovaa, sillä kouluun on syntynyt "puolueita" -  nykyään niitä nimitettäisiin jengeiksi, jotka ottavat mittaa toisistaan. Pelko joutua kiusatuksi on todellinen. Pahinta on joutua "tipperisyyniin". 

Ei voi kun todeta, että kyllä sitä lapset ovat osanneet olla jo 1930-luvullakin todella julmia toisiaan kohtaan.

Kun isä sairastaa, Kalle saa tehtäväkseen hakea kirkonkylältä lääkkeitä. Lääkkeenhakureissun ja myöhemmän lääkärireissun Päätalon kuvaa tyylilleen uskollisesti, eli hyvin laveasti ja yksityiskohtaisesti. Mitään ei jäteteä selvittämättä, ei kiveäkään kääntämättä. 

Kunnan jauhoissa on läsnä koko kuohuvan kolmekymmentäluvun tapahtumat. Taivalkosken kylällä spekuloidaan, milloin ne Vihtori Kosolan jätkät tänne tulevat, kunnes kuullaan Mäntsälän kapinan tapahtumista ja liikkeen hiipumiseen johtaneesta laittomaksi julistamisesta. Muita merkittäviä kyläläisten huulilla pyöriviä tapahtumia on kieltolain kumoaminen 29.–30. joulukuuta 1931 pidetyllä kansanäänestyksellä. Selvä enemmistö, yli 70 prosenttia kannatti lain kumoamista. Laki astui voimaan 5. huhtikuuta 1932. Päätalo muistaakin mainita kirjan sivuilla, kuinka näki ensimmäistä kertaa viinapullon, jossa oli ihkaoikea Alkon vesileima!  

Niin: ja vielä samaisena kesänä Jokijärven kylän lasten huomion vie Los Angelesin kesäolympialaiset.

Herkon sairautta koetetaan alkuun korjata "sillä millä se on tullutkin" eli työllä. Hiltu-Jakin avustuksella Herkko saadaan kyllä lähtemään savottatyömaille, mutta kauaa hän ei siellä pärjää. "Kyllä nyt tulloo lopullinen ruuperä ottaan", voihkii Herkko ja pyytää päästä takaisin kotiin Kallioniemeen. 

Suuren maailmanlaajuisen laman seurauksena tekee pula-aika tuloaan myös Pohjolaan. Leipä on tiukassa muillakin kuin vain Päätalon pesueella. Tukkijätkät odottavat joen rannoilla nälkäisinä tienuuhommiin pääsyä. Vaikka savotat työllistävätkin käytännössä läpi vuoden, mahtuu sekaan kelirikkoaikoja, jolloin esim. uitto on mahdotonta. Luponviettoaikaa Päätalo kuvaa kirjan kappaleissa "Luppoilua" ja Jätkän hengenruokaa".

Kiusallinen odottaminen ei ole kuitenkaan pelkkä kynsien pureskelua ja vyön kiristämistä pula-aikana, sillä viihdykettä luppoa viettäville miehille järjestää mm. Huttu-Heikki ja vanha tuttu, Selkosten oma legenda, kukapa muukaan kuin Satusetä eli Antti Lohela, alias Korpi-Antti. Huttu-Heikin kolehtihattu kiertää tienuuhommiin pääsyä odottavien miesten kesken, ja pian kuullaan lauluja sekä esitetään kahta "kometiijjaa" Elinan surmaa ja Villen ja Heikin autto-onnettomuutta. Nämä ovat ehdottomasti romaanin hauskinta antia

Nykylukija kiinnittää helposti huomiota siihen, kuinka yksipuolinen oli Selkosten elinkeinorakenne: lähes kaikki miehet olivat savottajätkiä ja sekatyömiehiä. Naisten osa sen sijaan oli hoitaa kotia tai sitten työskennellä suuremmilla tiloilla palkollisina tai uitoissa ruoka- ja juomahuollon puolella.

Päätalo kiteyttää tarkasti, millaiset ominaisuudet oli toivottuja ja haluttaja tuolla seudulla. Tämän luettuani ymmärrän paljon paremmin oman sukuni, erityisesti yhä elossa olevan mummoni mielenmaisemaa:

"Ei ollut ihme, jos meillä sen ajan pojilla oli ihanteena eturivin työmies ja tavoitteena kasvaa itse sellaiseksi. Tulla tukkilaiseksi, jota ei sakoteta monena keväänä uitossa, vaan jolle herrat päinvastoin alkavat pistellä ylimääräisiä tunteja kirjaansa, kuten parhaille miehille tiedettiin tehtävän. "Kova työmies", "hyvä käsistään" ja " hyvä pölkkymies" olivat mainesanoja, jotka panivat meidät poikaset katsomaan tiettyjä miehiä suut ruutillaan. 

Tyttöjen tulevaisuus riippui saman tapaisista ominaisuuksista. "Ahne työntekkiä", "hyvä käsityöihminen", "pittää siistit kurissa" - nämä mainesanat merkitsivät köyhien perheitten tyttärille ainoata alkupääomaa heidän maailmalle joutuessaan. Ja mökin tyttö sinne varmasti joutui, hyvä jos sai kotoa pitäen köydyksi rippikoulun."

Laiskuutta paheksuttiin enemmän kuin mitään muuta. Pahinta köyhän mökin tytölle oli olla "vähätöinen kutju". Pojista taas kammoksuttu nimitys oli tulla "heitemanniksi", työtävieroksuvaksi miehenkuvaksi.

Päätalon perheen ahdingosta huolimatta ei elämä pelkkää surussa rypemistä ole. Kallen elämään mahtuu iloja niin koulussa kuin myös uittotyömailla. Uittotyömailla hän osoittaa olevansa ahkera tekijä, ja koulussa hän kunnostautuu hyvien aineiden kirjoittajana. Kalle on myös onnekas, kun tämä saa Hiltu-Jakista luotettavan aikuisen, eräänlaisen varaisän, joka auttaa häntä elämässä eteenpäin. 

Vähintäänkin toiseksi parasta kirjassa on lukea kuvauksia savotta-arjesta sekä matkanteosta selkosten upeissa maisemissa. Paikoin tuntuu kuin lukisi fantasiakertomusta, jossa samoillaan soilla, metsissä ja vaaroilla, liikutaan joilla ja järvillä veneillä. Nykylukijalla kuvaukset tukinuitosta ovat jo sen verta kaukaista aikaa, että tuntuu kuin kaikki tapahtuisi toisella planeetalla - eikä se Päätalon käyttämä vahva murrekieli ole aina niin kaukana Tolkienin haltiakielestä.

Iijoki-sarja on kuin elämä itse, koska välillä siinä on todella tylsiä kohtia, jolloin tekisi mieli vain lopettaa lukeminen. Silti - juuri kun on pitkästymäisillään - tapatuu jotakin yllättävää, mikä nostattaa lukumielialoja. 

Päätaloa lukiessa on myös hyvä miettiä, mitkä asiat suomalaisessa yhteiskunnassa on noin sadassa vuodessa muuttuneet ja mitkä taas ei. Esimerkiksi samanlaista häpeää joutua kunnan elätiksi ei ehkä enää hyvinvointivaltion aikana tunneta kuin tuolloin? Toisaalta köyhyys on nykyään aivan yhtä viheliäistä ja nöyryyttävää kuin mitä se oli aiemmin. Turha siinä on nähdä mitään jaloa ja kunniakasta. Kunnan jauhojen perusteella vaikuttaa myös siltä, ettei Päätalosta ole köyhyyden myyttien luojaksi, vaan pikemminkin hän murskaa niitä arkirealistisella proosallaan. 

Odotan innolla, kuinka tarina jatkuu osassa Täysi tuntiraha.

Vielä pikkusitaatti Selkosten elämänfilosofiasta:

"Riittäisi terveyttä, siunautuisi jokapäiväinen leipä, saisi päällensä vaatteet, joilla tarkenisi ulos talven ärjänteeseen. Terveyden sääteli Luoja. Sen uskovaiset sanoivat ääneen ja useat uskomattomatkin myönsivät mielessään. Leipä ja vaatekelmut taas olivat savotoista riippuvaisia: Että savotoita oli, että niihin pääsi töihin ja että taksat eivät olleet nälkärajan alapuolella. jo yhdestä savotasta saatu "pajupäätili" muutti metsätyömiehen perheen ilmankin kituvan elämän kurjuudeksi, saattoi pudottaa "kunnanelätin" halveksittuun kastiin."

Tässä ohessa vielä tekemäni sisällyluettelo: 

• ENSIMMÄINEN LUKU: ”Merkitysten” ja luulojen aika alkaa (s. 9)

• Raittiit ja trokarit samassa kelkassa (s. 37)

• Viimeinen Iso Raha (s. 56)

• Kummun Patruunan unet (s. 105)

• TOINEN LUKU: Toiveitten aamu (s. 120)

• Askansydänmaa (s. 137)

• Latvalan savotassa (s. 141)

• Vierimakuu (s. 176)

• KOLMAS LUKU: Selkosten huvit (s. 181)

• Kitabiljardi (s. 186)

• Kunnanisät ”kuvvaavat kummasa” (s. 195)

• Eevi – kaupungin tyttö (s. 197)

• Lääkärissä (s. 204)

• Viimeinen lekku (s. 220)

• NELJÄS LUKU: Puolueitten aikaan (s. 226)

• Tipperisyynit (s. 248)

• Merkkikieltä järven yli (s. 256)

• ”Kijannan veleho” (s. 260)

• Pinhuusissa (s. 272)

• Eevin kipparointia (s. 284)

• VIIDES LUKU: Eräs köyhän penskan muistikuva (s. 290)

• Herännyt selkonen (s. 296)

• Luppoilua (s. 303)

• Jätkän hengenruokaa (s. 309)

• ”Lopullinen ruuperä otassa” (s. 316)

• Tammi murtuu (s. 324)

• Tukkilaisen aakkosille (s. 328)

• Venäläismutka (s. 334)

• Vonkamiehenä (s. 339)

• Mieroon ajetun natsuunan maisemilla (s. 348)

• Suomen suurimman simpukan vesillä (s. 359)

• Ammattinsa valioita (s. 367)

• KUUDES LUKU: Raivoon (s. 383)

• Jätkiä poltetaan (s. 395)

• Väsynyt jätkä (s. 403)

• Yksin tienestistä kotiin (s. 413) 

• SEITSEMÄS LUKU: Tuurintynkää (s. 423)

• Juhannusjuhlat (s. 429)

• Los Angelesin kesänä (s. 462) 

• Tikkuristi ja äidin Oulun-reissu (s. 479)

• KAHDEKSAS LUKU: Viljakärväistä kokkotuliin (s. 490) 

• Pirran päässä (s. 497)

• Kunnan elätiksi (s. 500)

• Hyvien aineitten kirjoittaja (s. 504) 

• Pesiönvaaralle (s. 512)

• Uskoa rukouksen voimaan (s. 515) 

• Viesti piiriltä (s. 539)

• Viimeinen koulukevääni (s. 542)

• Yhteiskunnan armoilla (s. 546)

• Häväisty uittojätkä (s. 551)

• Täyttymätön haave (s. 555)

Sivunumerot vanhasta, kuvassa näkyvästä vuoden 1973 painoksesta.

Kalle Päätalo: Tammettu virta

Niin pitkä ja verkkainen on virta

Kalle Päätalo: Tammettu virta Gummerus 1972, uudistettu painos 2014, 631 s. 

Iijoki-sarja taittaminen jatkuu!

Kalle Päätalon omaelämäkerrallisten teosten lukemisessa on se hyvä puoli, että lukemisen voi keskeyttää pidemmäksi ajaksi ja jatkaa silti samasta kohdasta, johon edellisellä kerralla oli jäänyt - sen verta verkkaisesti aika tuolla etenee, että muistissa säilyy kutakuinkin tapahtumien kulut.

Sarjan toinen osa alkaa iloisissa merkeissä. Päätalolaisten elämää värittää vahva eteenpäin menemisen eetos: perheenlisäystä tulee, uuden pirtin rakentaminen alkaa, vaikka Herkko suhtautuukin koko projektiin penseästi.

Pelkkää auringon paistetta elo ei kuitenkaan ole, sillä surua ja alakuloa elämään tuo Arvi-sedän jatkuva sairastelu, Herkon äidin, ämmin, kuolema sekä lähimmän naapurin eli Lahtelan emännän menehtyminen. Kallen lähteminen korttipirun kelkkaan rassaa, jos ei vielä perheen taloutta, niin ainakin pojan omatuntoa. 

On lukuisia seikkoja, joita kirjasta voisi halutessaan nostaa esille. Mieleeni tulee esimerkiksi se, kuinka mestarillisesti Päätalo kuvaa pojan maailmaa ja sitä, kuinka kertojan oma perhe vertautuu muihin taivalkoskelaisiin perheisiin. Lukiessa mieleeni nousi monia omia muistoja ajalta, jolloin itse olin noin 9-11-vuotias. Tuossa iässä lapsen viaton, puhdas käsitys maailmasta on vielä tallella. 

Ei nyt pelkkää suitsutusta silti. Ärsyttävin piirre Päätalon kirjoissa on eräänlaisten profetioiden pakonomainen kirjoittaminen rivien väliin tyyliin: "kyllä sinusta vielä kasvaa oikkein hyvä työmies" tai "minulla on semmonen tunne, että en kuole pöllintekkiänä." Myös jatkuva miehisyyden todisteleminen risoo ainakin minua, kun Kalle pyrkii vakuuttamaan toiset siitä, ettei tämä ole mikään "terviisipoika" joksi tuolla seudulla naismaisia miehiä nimiteltiin. Nämä esittämäni "assiit" eivät tietenkään poista sitä tosiasiaa, etteikö Iijoki-sarja olisi mielenkiintoista luettavaa, vaikka matka pitkäveteiseltä paikka paikoin tuntuukin.  

Tammetun virran lopussa Päätalojen onni kääntyy Herkon sairastumisen myötä. Iijoki-sarjan seuraava osa,  (Kunnan jauhot) ei nimeä myöten lupaa hyvää. Jään odottamaan jännityksellä, kuinka perheen käy. 

Alla vielä tekemäni "sisällysluettelo":

• ENSIMMÄINEN LUKU: Uuden pirtin hirret (s. 7)
• Ensimmäisen koulutalveni kevät (s. 29)
• Taljakosken sahalla (s. 45)
• Jokijärven alapää (s. 70)
• TOINEN LUKU: Yhteistalous (s. 87)
• ”Pensiinihevonen” valloittaa maantien (s. 100)
• Korttipirun kelkkaan (s. 102)
• Änskällä sahatavaraa (s. 114)
• Lemunaatipyhä (s. 141)
• Konnuntekoaikana (s. 155)
• Ämmiä saattamassa (s. 170)
• KOLMAS LUKU: Nuljuksennaula (s. 181)
• Sorkanporinaa (s. 189)
• Järkyttävien tapahtumien syksy (s. 194)
• Kuusijuhla (s. 207)
• Raskaitten tuntojen joulunseutu (s. 229)
• NELJÄS LUKU: Selkoseen vangittu nero (s. 288)
• Liina luokissa Jaamantietä (s. 299)
• Pidätettynä (s. 316)
• Loukkoon hätääntynyt kortteerimies (s. 342)
• Isojen toiveitten kevät (s. 368)
• VIIDES LUKU: Pelkojen kesä (s. 407)
• Karjalan sivistysseuran kirjasto N:O 5 (s. 420)
• Polkupyörä tulee härilleen (s. 425)
• Salakähmäisiä matkalaisia (s. 439)
• Pää-Ukkeli (s. 462)
• Iso Ruuna (s. 473)
• KUUDES LUKU: Kurinpalautusta (s. 502)
• Nuori tukinajuri (s. 512)
• Uusi pirtti kehille (s. 519)
• Kotiselkosten ulkopuolella (s. 530)
• Ylpeilyn kesä (s. 586)
• Isän pitkä syksy (s. 596)
• Leikittömiä miehiä (s. 610)
• Huonon tuurin pirtti (s. 612)

(Nämä ovat kuvassa näkyvän uuden (2014) painoksen sivunumeroita)

Kalle Päätalo: Huonemiehen poika

 

Kalle Päätalo: Huonemiehen poika, Gummerus (1971) 544 s.

Kallen matka alkaa

Kaarlo Alvar Päätalo (11.11.1919 – 20.11.2000) eli Kalle Päätalo on kirjailija, joka ei paljon esittelyjä kaipaa. Tämä ”selkosten Proust” ehti kirjoittamaan elämänsä aikana 39 romaania, kolme näytelmää ja kolme kertomuskokoelmaa. Huonemiehen poika on Päätalon omaelämäkerrallisen ja myös tunnetuimman Iijoki-sarjan avaus.

Päätalo on ollut minulle aina haastava pala purtavaksi. Useampana vuotena olen yrittänyt lukea Päätalon kirjoja alusta loppuun, mutta aina homma on syystä tai toisesta jäänyt kesken. Kuitenkin syyslomaviikolla tartuin jälleen uudelleen Huonemiehen poikaan. Aloitin sen kohdasta, johon muistelin puolisen vuotta sitten jääneeni. ´Römppäaikana`, se oli kappale, josta jatkoin lukemista. Mieleeni jäi hyvin tuo hauska käsite römppäaika. Sillä tarkoitettiin renkien ja piikojen vapaa viikkoa, jota tavattiin viettää palveluspaikan eli talon vaihdon yhteydessä. Kohtauksessa Kalle jää ikävöimään täti-Reetaa, joka lähtee Veetin mukana ”Jumalan selän taakse”, Kylmälään emännäksi, niin kuin Kallen Riitu-äiti asian ilmaisee. 

Millainen lukukokemus Huonemiehen poika oli? Voin sanoa, että rikas ja monipuolinen; paikoin taas todella pitkäveteinen, puuduttava ja jopa ärsyttävä. Mielestäni Päätalon lukeminen vaatii omanlaisensa mielentilan. Toisaalta näin voi sanoa melkeinpä kenestä tahansa kirjailijasta. 

Siitä on jo reilut kymmenen vuotta, kun norjalainen kirjailija Karl Ove Knausgård herätti suurta huomiota julkaisemalla omaelämäkerrallisen Taisteluni-romaanisarjan ensimmäiset osat. Taisteluni-romaanit saivat paljon mediahuomiota, lukijoita, kehuja ja ylistystä, mutta myös kritiikkiä ja oikeustaisteluja. Puhuttiin Knausgård-ilmiöstä ja sen kirvoittamasta autofiktiobuumista. Autofiktion perusidea on siinä, että kirjailija kirjoittaa omista kipukohdistaan avoimesti ja rehellisesti, usein säätelemättä itseään tai läheisiään. Tällainen kirjailija oli Kalle Päätalo. 

Huonemiehen pojassa Päätalon pesueen elämä on niukkuudesta ja kovuudesta huolimatta nousujohteista. Voisi jopa sanoa, että perhe elää nousukautta 1920-luvun alussa. Vaikkakin Kalle syntyy huonemiehen pojaksi vuoden 1919 loppupuolella, ei hänen silti tarvitse moista titteliä kauaa kantaa, sillä rakenteilla on oma ”savunpitopaikka” Jokijärven Kallioniemeen. Tällaiseen investointiin perheellä on varaa, koska Kallen isä Hermanni Päätalo tienaa mukavasti savotoilla. Tarinan edetessä "Hemppa" etenee oikein hartsuherraksi ja työnjohtajaksi asti. 

Pirtin rakentaminen ei kuitenkaan suju aivan vaivattomasti, sillä ongelmia aiheuttaa muurarimestari Satusetä, oikealta nimeltään Antti Lohela, Korpi-Antiksikin kutsuttu setä. Lopulta uuni valmistuu - runsaan tarinoinnin säestyksellä, mutta hirsiarinan päälle rakennettu uuni ei ole lainkaan hyvä ratkaisu. Muutaman vuoden päästä selkosilla syntyy oma meemi ”paikkaansa hakevasta uunista”, johon kirjassa palataan useampaan kertaan. Tämä ”paikkaansa hakeva uuni” on perheen yhteinen häpeän, mutta myös mustan huumorin aihe, samoin kuin Satusedän muut jutut ja tarinat.  

Muutama havainto Kalle Päätalon tyylistä: Kalle Päätalo rakastaa maalaistyylisiä ilmauksia, joissa verbin perään lisätään jokin tekemistä täsmentävä, omintakeinen murresana. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat ilmaukset:  ”seisoa jarotti, seisoa nallotin ja juosta rassuttelin, juosta rötkistää.” Myös vastaavanlaisia kotikutoisia sanoja Päätalo käyttää usein ilman mitään tuttua verbiä. Tällöin jää paljolti lukijan arvailun varaan, mitähän kirjailija mahtaa sanalla tarkoittaa. Ehkäpä jatkan tutkimusmatkaa Päätalon parissa ja luen seuraavaksi Tammetun virran.

Liitän tähän loppuun tekemäni luettelon kirjan luvuista ja väliotsikoista:

• ENSIMMÄINEN LUKU: Iijoki (s. 5)

• Huonemiehen pojaksi (s. 10)

• Vanhimmat muistikuvani (s. 18)

• Jokijärvi (s. 23)

• Meijerikamari (s. 26)

• Uudet savunpitäjät Kallioniemeen (s. 30)

• Hintoihinsa tullut uuni (s. 47)

• TOINEN LUKU: Villitalvi ja Varsovan rautahevonen (s. 81)

• Ensimmäinen syystalvi Kallioniemessä (s. 85)

• Ensimmäiset pulmuset (s. 91)

• Kivis-Kassu, ukkoherra (s. 120)

• KOLMAS LUKU: Jaamantie (s. 138)

• Lahti-Vappu, Ruijan kalastaja (s. 145)

• Syyhy ja syyhyn voiteet (s. 156)

• Keväisillä soilla (s. 168)

• NELJÄS LUKU: Susikoron vuodet (s. 193)

• Römppäaikana (s. 206)

• Puukko-Lassin natsuunaa (s. 214)

• Kaupankäyntiä (s. 231)

• Riutuva kattilakunta (s. 247)

• VIIDES LUKU: tukinlaskua Iijoella (s. 261)

• Uudet naapurit ja kivenkääntäminen (s. 280)

• Savupatsas lännellä (s. 287)

• Jokijärven veneet (s. 292)

• Tyräjoella (s. 295)

• Kyläreissulle Mannilaan (s. 314)

• Omituinen pöllintekijä (s. 319)

• KUUDES LUKU: Uusi aika työntyy Selkoseen (s. 326)

• Velhon ilta (s. 329)

• Sukupuoliasioita ja luulotauti (s. 337)

• Ruokaporukka kasvaa (s. 361)

• Kuppari-Riitu (s. 376)

• SEITSEMÄS LUKU: Kummat ei lopu kuulumasta (s. 388)

• Keisari atimoi (s. 403)

• Lakko (s. 418)

• Tukinlaskussa Kylmänluomanojalla (s. 427)

• Maailma rupeaa pöhöttymään (s.439)

• KAHDEKSAS LUKU: Omaan saunaan (s. 466)

• Kirkonsija muuttuu kansakouluksi (s. 474)

• Aave laskee Iijoen (s. 478)

• Tyrämäen Rysky (s. 483)

• Miehekkyyttä (s. 494)

• Ensimmäinen teereni (s. 505)

• Erotettu aviopari (s. 507)

• Itkevä koira (s. 511)

• Viimeisten ponttuitten kesänä (s. 517)

• Kansakoululaiseksi (s. 523)

• Ensimmäinen talvisavottareissuni (s. 533)

• Hyvien sopujen aamu (s. 538)

P.S: nämä siis ovat vanhan painoksen sivunumeroita, ei kuvassa näkyvän uuden.