Pandemiavuosien ja taloushistorian summaamista siltalamaiseen tyyliin
Huhtikuussa 2022 julkaistiin paksu, lähdeviitteineen yli 900-sivuinen Pandemia. Sain sen käsiini heti kesäkuun alussa, mutta vasta pari viikkoa sitten taitoin viimeiset sivut ja palautin kirjan kirjastoon. Ensimmäisenä "vapauden kesänä" oli ilmeisesti muutakin tekemistä kuin verestää pandemiamuistoja. Hiukan hullunkurista tässä tosin on se, ettei koronapandemia ole vieläkään varsinaisesti päättynyt, ainoastaan enemmistön usko taudin vaarallisuuteen on hiipunut.
Tähän nykytilanteeseen johtaneet tapahtumakulut historian professori Juha Siltala (s. 1957) selittää juurta jaksaen.
Eikä Pandemia ole pelkkä laaja koronahistoriikki. Kirjassa keskiössä on talous ja sen lähihistoria. Tartuntaluvut ja maiden koronapolitiikka ovat ikään kuin sivujuonne, johon talouden muutoksia peilataan. Näiden lisäksi Siltala ruotii psykohistorioitsijan pätevyydellään syvemmin sitä, mitä koronapandemia on merkinnyt erityisesti länsimaalaisille ihmisille, kun etäännytetty kuolema tuli lähelle: ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin jouduttiin myöntämään, että kuolema voi tulla ennenaikaisesti myös omalle kohdalle. Täydellisen hallinnan illuusio särkyi.
Pidän Juha Siltalaa yhtenä maamme kiinnostavimmista aikalaiskriitikoista, jolla on taito kirjoittaa mieleenpainuvia lauseita. Tokaisut "ihmisiä jauhavasta turbokapitalismista", hyperkilpailusta ja CV:stä, "joka lyö kaikki laudalta", kelpaisivat hyvin Wikisitaatit-sivustolle. Tässäkin teoksessa nuo samat aiheet saavat kyytiä useamman sadan sivun verran.
Korona-aika ei ole tylsyttänyt Siltalan poleemista kynää. Pandemia sisältääkin lukuisia jopa nauruhermoa hiveleviä sutkauksia kuten: ”Yksilö pelkää tilaisuuksien hyödyntämättä jäämistä, olipa kyseessä uran edistäminen tai kesäpäivien tulostehoinen nauttiminen hetkellistä itsetyytyväisyyttä suovaan suoritusvarastoon. Asenne on sama kuin torin lokilla, joka saa napattua pullan suuhunsa ja kiirehtii lentämään sen kanssa merelle, ennen kuin takaa-ajavat kilpailijat pääsevät saalista jakamaan.” (s. 467-468)
Vaikka kirjan sävy on pessimistinen, jopa masentunut (kansikuvaa ei olisi voinut paremmin valita ks. Albrecht Dürer: Melankolia I), niin hiukan valoa ja toivoa Siltala näkee vihreään siirtymään liittyvissä investoinneissa ja innovaatioissa. Näistä hän kirjoittaa kirjan viimeisessä luvussa "Sitten kun: talousalgoritmin luonnolliset rajat". Vahva lukusuositus.
***
Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Otava [2022], Helsinki
Ulkoasu: 907 sivua ; 25 cm
Mistä: kirjastolta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti