Veikko Huovinen: Hamsterit

Talvivarautumisen opaskirja

- Katsopas,Minni-hiiri!  Nyt laitan sinulle uuden kätkön. Pane merkille, kiilusilmä, pane visusti merkille nämä maapähkinät! Ne sitten vasta ovatkin hyviä, niin hirmuisen hyviä, ettet sinä osaa sitä kuvitellakaan.  Yöllä sitten narskuttelet niitä.

Veikko Huovinen: Hamsterit (WSOY, 1953) s.184

Veikko Huovisen vuonna 1957 julkaisema (pienois)romaani Hamsterit on jälleen ajankohtainen teos. Syitä tähän on ainakin kolme. Ensinnäkin elokuvateattereissa on pyörinyt vuoden alusta asti joensuulaisen Markku Pölösen ohjaama elokuva Hamsterit, jonka pääosassa nähdään Peter Franzen. Lisäksi Venäjän aikaan saama Ukrainan kriisi on tuonut uudenlaista epävarmuutta globaaliin talouteen ja korostanut varautumisen merkitystä. Eipä myöskään koronakriisistä ole vielä vierähtänyt niin paljoa aikaa, etteikö sitä muistaisi, kuinka silloin hamstrattiin mm. säilykkeitä ja vessapaperirullia.

Juoni lyhyesti:

Huovisen romaanin tapahtumat alkavat kuvauksella Hamsteri-nimisestä haaveilijasta, joka on asustellut jo toista vuotta maaseudulla punaisessa, seitsemän askelta pitkässä ja viisi askelta leveässä mökissä, ainoana kaverinaan lemmikkihiiren, Minnin, kanssa. 

Miehen tavallinen arkirauha hiukan järkkyy, kun viereiseen huvilaan muuttaa viisihenkinen perhe kaupungista. Ensiksi Hamsteri tapaa perheen pihalla leikkivät lapset, joiden kautta hän tutustuu lasten vanhempiin, Rurikiin ja Tessuun. 

Nopeasti käy ilmi, että Rurikin aika maalla käy pitkäksi. Hän masentuu huvilalla, kun ei ole mitään tähdellistä tekemistä. Tähän Hamsteri keksii oivallisen ratkaisun: talvivarautumisen. Se on jo aloitettava hyvissä ajoin loppukesästä, sillä "muuten tuhoutuu". 

Rurik innostuu Hamsterin ideoista.

Mieleeni juolahtaa, että Hamsteri soluttautuu perheen taloon kuin Rasputin aikoinaan Talvipalatsiin. Hän antaa vinkkejä, konsultoi siis, mitä kaikkea tarvitaan, jotta ankarasta talvesta selviytyy hengissä. Listaan kuuluu muun muassa 120 kiloa sokeria, 3 palvattua lammasta, hilloja ja paloviinaa. Maksua Hamsteri ei tästä työstä ota - mitä nyt lounastaa perheen pöydässä ja maistelee hilloja ja lopussä myös hiukan viinaksia. 

Hamsterit on sitä humaania, lämmintä Huovista. Se kuuluu ehdottomasti samaan kategoriaan kuin Koirankynnen leikkaaja tai Siintävät vuoret (joista olen tänne jo aikaisemmin kirjoittanut). Pääpaino siinä on ihmselon pienten mutta välttämättömien asioiden asioiden ihmettelyssä ja niistä merkityksen löytämisessä. "Pientä ja kaunista elämää", sitä on Hamsterit-romaani pullollaan. Ehkäpä joku voi saada kirjasta myös apuoppaan varautumiseen pahimman varalle. 

Paikoin tosin minusta tuntuu, että Huovisen luontokuvaukset menevät hiukan yliyrittämisen puolelle tässä romaanissa. Sen sijaan hahmojen välinen värikäs dialogi kantaa teosta viihdyttävästi eteenpäin. Paikoin se on oikeaa nauruhermoja pistelevää, räiskyvää ilotulista. 

Kirjan loppu on vahva, vaikka avoimeksi jää, kuinka perheelle lopulta käy. Pölösen elokuva antaa tähän hiukan enemmän vastauksia. Muutenkin elokuvassa on käytetty melko paljon taiteellisia vapauksia, vaikka pääpiirteiltään se on melko uskollinen Huovisen romaanille.  

Muutama sananen vielä hamstereista. Wikipedian mukaan itse hamsteri-eläinlaji "tulee Saksan sanasta hamstern, joka tarkoittaa rohmuamista. Suomen kieleen hyvinkin ajankohtainen "hamstraus" tulee ruotsin kielen sanasta hamstra. Kirjastot.fi:n "Kysy kirjastonhoitajalta" tiesi kertoa, että ruotsin ja saksan hamster-sana puolestaan pohjautuu muinaiskirkkoslaavin sanaan chomestoru.

Okei, se siitä.

Ei hassumpi kirja. Suosittelen lukemaan.

Veikko Huovinen: Siintävät vuoret

- Käy joskus vuorilla, nuori mies, vuorilla! sanoo ukko. – Mutta omaksi et sieltä ehkä mitään saa. Kaikesta pitää ihmisen luopua, kaikesta…

Tein joitain viikkoja sitten esikoisbloggaukseni Koirankynnen leikkaajasta. Samaan syssyyn päätin lukea samasta kirjasta Siintävät vuoret -pienoisromaanin.

Vuonna 1959 ilmestynyt Siintävät vuoret on poikkeus Huovisen uralla. Kainuun irvailevana satiirikkona ja humoristina tunnettu Huovinen kirjoittaa pelkistetymmin kuin koskaan aiemmin. Olin lukenut Juha Hurmeen Nyljetyistä ajatuksista Köpin ja Aimon mietteitä Veikko Huovisesta. En muista tarkalleen, mitä he puhuivat, mutta jotakin sellaista, että on tyttö ja poika, vuoret ja matkanteko vuorten yli. Mitään merkittävää romaanissa ei varsinaisesti tapahdu. Ei seksiä, ei murhia, ei onnettomuuksia. Tiesin siis suurinpiirtein, mitä odottaa.

Romaanista on vaikea sanoa mitään tyhjentävää. Olen useamman viikon ajan koettanut miettiä, mitä kirjoittaisin tähän blogiin, mutta en ole tullut hullua hurskaammaksi. Yritän silti.

Aikuistumismatka alkaa

On loppukesä. Elokuu. Luonnossa kartoittajana työskentelevä Reima saa yllättäen erikoistehtävän pomoltaan. Pomon 19-vuotias tytär tahtoo lähteä patikoimaan vuorille ja siksi tarvitaan osaavaa retkiopasta. Reima ei tahdo eikä oikein saatakaan kieltäytyä erikoisesta tehtävästä – saataa nyt pomon tytär yli vuorten, tielle, jossa tyttöä odottaa autokyyti.

On selvää, että tyttö ja Reima kuuluvat erilaisiin maailmoihin ja yhteiskuntaluokkiin. Tämä käy ilmi useamman kerran matkan aikana, kun he keskustelevat elämästä ja maailmanmenosta. Erilaisuudet eivät kuitenkaan aiheuta vastakkainasettelua parin välille, vaan koko matkan ajan he pysyvät kohteliaina ja kunniottavina toisiaan kohtaan.

Huomattavaa on, etteivät he tee edes sinunkauppoja matkan aikana, vaan teitittelevät toisiaan niin kuin ennen vanhaan ihmisillä oli tapana.

Elämässä on kyse matkanteosta. Elämä on matka, jonka ihminen tietää päättyvän jossakin vaiheessa. Samoin Reima ja sinipukuinen tyttö tietävät, että kolmen päivän päästä he saapuvat perille.

Kyllä; teos on hieno, täynnä symbolikkaa, luontokuvausta ja filosofista pohdintaa ihmisen elosta ja maailman muutoksesta.

Toisaalta näin kahden- ja kolmenkympin välissä olevalla lukijalle Reiman pohdinnat tuntuvat arkipäiväisiltä, latteilta, vai mitä olet mieltä tästä: ”Ja kaikki jotka elävät ovat ikään kuin matkalla milloin nousevassa, milloin laskevassa maastossa. Matkan päämäärä on yleispiirteittäin tiedossa, mihin ja minne päädytään, ovat salatut. Jokaisella on saattajansa tällä matkalla, aviopuolisoilla on toisensa, työntekijällä esimies tai työtoveri, koululaisilla opettajat. Harvoin tulee kutenkin kiinnittäneeksi huomiota siihen seikkaan, että vierellä kulkeva on matkatoveri, josta on ehdottomasti erottava.”

Reiman loppujakson psykologinen oivallus on rehellisyydessään tarkkanäköinen. Se punoo yhteen matkan ja koko kirjan tarkoituksen, kuvata retkeä muutoksena lapsuudesta aikuisuuteen, oivallukseen ihmisen osasta muuttuvassa maailmassa.

Ehkä kuitenkin Siintävät vuoret soveltuu parhaiten nuorille, vasta täysi-ikäistyneille ihmisille, jotka ovat astumassa aikuisten ahtaampaan maailmaan. Suositellen silti kaikille hyvän kirjallisuuden ystäville.