Kalle Päätalo: Tammettu virta

Niin pitkä ja verkkainen on virta

Kalle Päätalo: Tammettu virta Gummerus 1972, uudistettu painos 2014, 631 s. 

Iijoki-sarja taittaminen jatkuu!

Kalle Päätalon omaelämäkerrallisten teosten lukemisessa on se hyvä puoli, että lukemisen voi keskeyttää pidemmäksi ajaksi ja jatkaa silti samasta kohdasta, johon edellisellä kerralla oli jäänyt - sen verta verkkaisesti aika tuolla etenee, että muistissa säilyy kutakuinkin tapahtumien kulut.

Sarjan toinen osa alkaa iloisissa merkeissä. Päätalolaisten elämää värittää vahva eteenpäin menemisen eetos: perheenlisäystä tulee, uuden pirtin rakentaminen alkaa, vaikka Herkko suhtautuukin koko projektiin penseästi.

Pelkkää auringon paistetta elo ei kuitenkaan ole, sillä surua ja alakuloa elämään tuo Arvi-sedän jatkuva sairastelu, Herkon äidin, ämmin, kuolema sekä lähimmän naapurin eli Lahtelan emännän menehtyminen. Kallen lähteminen korttipirun kelkkaan rassaa, jos ei vielä perheen taloutta, niin ainakin pojan omatuntoa. 

On lukuisia seikkoja, joita kirjasta voisi halutessaan nostaa esille. Mieleeni tulee esimerkiksi se, kuinka mestarillisesti Päätalo kuvaa pojan maailmaa ja sitä, kuinka kertojan oma perhe vertautuu muihin taivalkoskelaisiin perheisiin. Lukiessa mieleeni nousi monia omia muistoja ajalta, jolloin itse olin noin 9-11-vuotias. Tuossa iässä lapsen viaton, puhdas käsitys maailmasta on vielä tallella. 

Ei nyt pelkkää suitsutusta silti. Ärsyttävin piirre Päätalon kirjoissa on eräänlaisten profetioiden pakonomainen kirjoittaminen rivien väliin tyyliin: "kyllä sinusta vielä kasvaa oikkein hyvä työmies" tai "minulla on semmonen tunne, että en kuole pöllintekkiänä." Myös jatkuva miehisyyden todisteleminen risoo ainakin minua, kun Kalle pyrkii vakuuttamaan toiset siitä, ettei tämä ole mikään "terviisipoika" joksi tuolla seudulla naismaisia miehiä nimiteltiin. Nämä esittämäni "assiit" eivät tietenkään poista sitä tosiasiaa, etteikö Iijoki-sarja olisi mielenkiintoista luettavaa, vaikka matka pitkäveteiseltä paikka paikoin tuntuukin.  

Tammetun virran lopussa Päätalojen onni kääntyy Herkon sairastumisen myötä. Iijoki-sarjan seuraava osa,  (Kunnan jauhot) ei nimeä myöten lupaa hyvää. Jään odottamaan jännityksellä, kuinka perheen käy. 

Alla vielä tekemäni "sisällysluettelo":

• ENSIMMÄINEN LUKU: Uuden pirtin hirret (s. 7)
• Ensimmäisen koulutalveni kevät (s. 29)
• Taljakosken sahalla (s. 45)
• Jokijärven alapää (s. 70)
• TOINEN LUKU: Yhteistalous (s. 87)
• ”Pensiinihevonen” valloittaa maantien (s. 100)
• Korttipirun kelkkaan (s. 102)
• Änskällä sahatavaraa (s. 114)
• Lemunaatipyhä (s. 141)
• Konnuntekoaikana (s. 155)
• Ämmiä saattamassa (s. 170)
• KOLMAS LUKU: Nuljuksennaula (s. 181)
• Sorkanporinaa (s. 189)
• Järkyttävien tapahtumien syksy (s. 194)
• Kuusijuhla (s. 207)
• Raskaitten tuntojen joulunseutu (s. 229)
• NELJÄS LUKU: Selkoseen vangittu nero (s. 288)
• Liina luokissa Jaamantietä (s. 299)
• Pidätettynä (s. 316)
• Loukkoon hätääntynyt kortteerimies (s. 342)
• Isojen toiveitten kevät (s. 368)
• VIIDES LUKU: Pelkojen kesä (s. 407)
• Karjalan sivistysseuran kirjasto N:O 5 (s. 420)
• Polkupyörä tulee härilleen (s. 425)
• Salakähmäisiä matkalaisia (s. 439)
• Pää-Ukkeli (s. 462)
• Iso Ruuna (s. 473)
• KUUDES LUKU: Kurinpalautusta (s. 502)
• Nuori tukinajuri (s. 512)
• Uusi pirtti kehille (s. 519)
• Kotiselkosten ulkopuolella (s. 530)
• Ylpeilyn kesä (s. 586)
• Isän pitkä syksy (s. 596)
• Leikittömiä miehiä (s. 610)
• Huonon tuurin pirtti (s. 612)

(Nämä ovat kuvassa näkyvän uuden (2014) painoksen sivunumeroita)

Kalle Päätalo: Huonemiehen poika

 

Kalle Päätalo: Huonemiehen poika, Gummerus (1971) 544 s.

Kallen matka alkaa

Kaarlo Alvar Päätalo (11.11.1919 – 20.11.2000) eli Kalle Päätalo on kirjailija, joka ei paljon esittelyjä kaipaa. Tämä ”selkosten Proust” ehti kirjoittamaan elämänsä aikana 39 romaania, kolme näytelmää ja kolme kertomuskokoelmaa. Huonemiehen poika on Päätalon omaelämäkerrallisen ja myös tunnetuimman Iijoki-sarjan avaus.

Päätalo on ollut minulle aina haastava pala purtavaksi. Useampana vuotena olen yrittänyt lukea Päätalon kirjoja alusta loppuun, mutta aina homma on syystä tai toisesta jäänyt kesken. Kuitenkin syyslomaviikolla tartuin jälleen uudelleen Huonemiehen poikaan. Aloitin sen kohdasta, johon muistelin puolisen vuotta sitten jääneeni. ´Römppäaikana`, se oli kappale, josta jatkoin lukemista. Mieleeni jäi hyvin tuo hauska käsite römppäaika. Sillä tarkoitettiin renkien ja piikojen vapaa viikkoa, jota tavattiin viettää palveluspaikan eli talon vaihdon yhteydessä. Kohtauksessa Kalle jää ikävöimään täti-Reetaa, joka lähtee Veetin mukana ”Jumalan selän taakse”, Kylmälään emännäksi, niin kuin Kallen Riitu-äiti asian ilmaisee. 

Millainen lukukokemus Huonemiehen poika oli? Voin sanoa, että rikas ja monipuolinen; paikoin taas todella pitkäveteinen, puuduttava ja jopa ärsyttävä. Mielestäni Päätalon lukeminen vaatii omanlaisensa mielentilan. Toisaalta näin voi sanoa melkeinpä kenestä tahansa kirjailijasta. 

Siitä on jo reilut kymmenen vuotta, kun norjalainen kirjailija Karl Ove Knausgård herätti suurta huomiota julkaisemalla omaelämäkerrallisen Taisteluni-romaanisarjan ensimmäiset osat. Taisteluni-romaanit saivat paljon mediahuomiota, lukijoita, kehuja ja ylistystä, mutta myös kritiikkiä ja oikeustaisteluja. Puhuttiin Knausgård-ilmiöstä ja sen kirvoittamasta autofiktiobuumista. Autofiktion perusidea on siinä, että kirjailija kirjoittaa omista kipukohdistaan avoimesti ja rehellisesti, usein säätelemättä itseään tai läheisiään. Tällainen kirjailija oli Kalle Päätalo. 

Huonemiehen pojassa Päätalon pesueen elämä on niukkuudesta ja kovuudesta huolimatta nousujohteista. Voisi jopa sanoa, että perhe elää nousukautta 1920-luvun alussa. Vaikkakin Kalle syntyy huonemiehen pojaksi vuoden 1919 loppupuolella, ei hänen silti tarvitse moista titteliä kauaa kantaa, sillä rakenteilla on oma ”savunpitopaikka” Jokijärven Kallioniemeen. Tällaiseen investointiin perheellä on varaa, koska Kallen isä Hermanni Päätalo tienaa mukavasti savotoilla. Tarinan edetessä "Hemppa" etenee oikein hartsuherraksi ja työnjohtajaksi asti. 

Pirtin rakentaminen ei kuitenkaan suju aivan vaivattomasti, sillä ongelmia aiheuttaa muurarimestari Satusetä, oikealta nimeltään Antti Lohela, Korpi-Antiksikin kutsuttu setä. Lopulta uuni valmistuu - runsaan tarinoinnin säestyksellä, mutta hirsiarinan päälle rakennettu uuni ei ole lainkaan hyvä ratkaisu. Muutaman vuoden päästä selkosilla syntyy oma meemi ”paikkaansa hakevasta uunista”, johon kirjassa palataan useampaan kertaan. Tämä ”paikkaansa hakeva uuni” on perheen yhteinen häpeän, mutta myös mustan huumorin aihe, samoin kuin Satusedän muut jutut ja tarinat.  

Muutama havainto Kalle Päätalon tyylistä: Kalle Päätalo rakastaa maalaistyylisiä ilmauksia, joissa verbin perään lisätään jokin tekemistä täsmentävä, omintakeinen murresana. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat ilmaukset:  ”seisoa jarotti, seisoa nallotin ja juosta rassuttelin, juosta rötkistää.” Myös vastaavanlaisia kotikutoisia sanoja Päätalo käyttää usein ilman mitään tuttua verbiä. Tällöin jää paljolti lukijan arvailun varaan, mitähän kirjailija mahtaa sanalla tarkoittaa. Ehkäpä jatkan tutkimusmatkaa Päätalon parissa ja luen seuraavaksi Tammetun virran.

Liitän tähän loppuun tekemäni luettelon kirjan luvuista ja väliotsikoista:

• ENSIMMÄINEN LUKU: Iijoki (s. 5)

• Huonemiehen pojaksi (s. 10)

• Vanhimmat muistikuvani (s. 18)

• Jokijärvi (s. 23)

• Meijerikamari (s. 26)

• Uudet savunpitäjät Kallioniemeen (s. 30)

• Hintoihinsa tullut uuni (s. 47)

• TOINEN LUKU: Villitalvi ja Varsovan rautahevonen (s. 81)

• Ensimmäinen syystalvi Kallioniemessä (s. 85)

• Ensimmäiset pulmuset (s. 91)

• Kivis-Kassu, ukkoherra (s. 120)

• KOLMAS LUKU: Jaamantie (s. 138)

• Lahti-Vappu, Ruijan kalastaja (s. 145)

• Syyhy ja syyhyn voiteet (s. 156)

• Keväisillä soilla (s. 168)

• NELJÄS LUKU: Susikoron vuodet (s. 193)

• Römppäaikana (s. 206)

• Puukko-Lassin natsuunaa (s. 214)

• Kaupankäyntiä (s. 231)

• Riutuva kattilakunta (s. 247)

• VIIDES LUKU: tukinlaskua Iijoella (s. 261)

• Uudet naapurit ja kivenkääntäminen (s. 280)

• Savupatsas lännellä (s. 287)

• Jokijärven veneet (s. 292)

• Tyräjoella (s. 295)

• Kyläreissulle Mannilaan (s. 314)

• Omituinen pöllintekijä (s. 319)

• KUUDES LUKU: Uusi aika työntyy Selkoseen (s. 326)

• Velhon ilta (s. 329)

• Sukupuoliasioita ja luulotauti (s. 337)

• Ruokaporukka kasvaa (s. 361)

• Kuppari-Riitu (s. 376)

• SEITSEMÄS LUKU: Kummat ei lopu kuulumasta (s. 388)

• Keisari atimoi (s. 403)

• Lakko (s. 418)

• Tukinlaskussa Kylmänluomanojalla (s. 427)

• Maailma rupeaa pöhöttymään (s.439)

• KAHDEKSAS LUKU: Omaan saunaan (s. 466)

• Kirkonsija muuttuu kansakouluksi (s. 474)

• Aave laskee Iijoen (s. 478)

• Tyrämäen Rysky (s. 483)

• Miehekkyyttä (s. 494)

• Ensimmäinen teereni (s. 505)

• Erotettu aviopari (s. 507)

• Itkevä koira (s. 511)

• Viimeisten ponttuitten kesänä (s. 517)

• Kansakoululaiseksi (s. 523)

• Ensimmäinen talvisavottareissuni (s. 533)

• Hyvien sopujen aamu (s. 538)

P.S: nämä siis ovat vanhan painoksen sivunumeroita, ei kuvassa näkyvän uuden.