Osmo Soininvaara: 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka

Jatkan edellisen postauksen aihepiirissä. Tällä kertaa käsittelyssä on 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (Teos 2021), joka oli myös tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana viime syksynä. Kuvan kirjan on kirjoittanut vihreiden konkaripoliitikko Osmo Soininvaara (s. 1951). Soininvaara, mainittakoon se nyt, on tullut tunnetuksi oikeistovihreänä ajattelijana, joka tuntuu olevan yli puoluerajojen arvostettu ja siteerattu poliitikko (mikä on melko harvinaista nykyään). 

2020-luvun yhteiskuntapolitiikassa Soininvaara pyrkii esittämään kattavan näkemyksen siitä, mitä taloudessamme pitäisi korjata, jotta ihmiset ja maapallo voisivat paremmin. Soininvaaran keskeisenä ajatuksena on, että tällaisilla tuottavuusluvuilla tulisi pystyä paljon parempaan.
Tästä hän käyttää nimitystä hyvinvointivaje/hyvinvointitappio. Muitakin kauniilta kalskahtavia käsitteitä hän käyttää runsaasti. Näistä mieleeni jäivät muun muassa polkuriippuvuus, hyvinvointitappio, lukitusvaikutus, osaamisvinouma, signalointimerkitys, koulutusinflaatio ja "voittaja vie kaiken" -ilmiö. Samoja teemoja Soininvaara on käsitellyt aiemmissa teoksissaan, mutta niihin en ole juurikaan ehtinyt tutustumaan. 

Yhteiskuntapolitiikka on jaettu kolmeen osaan. 1:sessä osassa käydään läpi lyhyesti teollistumisen lyhyt historia ja nyky-yhteiskunnan syntyyn vaikuttaneet tekijät. Tässä osiossa Soininvaara on mielestäni parhaimmillaan. 2:sessa puolestaan kuvaillaan niitä syitä, jotka ovat vieneet ja vievät yhä kehitystä vinoon. Mainitaan muun muassa meritokratian rumemmat kasvot, joka uhkaa sysätä pelissä häviävät ihmiset osattomiksi, kun taas toiset - ne voittaja joilla töitä on - uhkaavat uupua ja masentua turhan kuormittavan työtaakan alle.

3:nnessa osassa Soininvaara pyrkii hahmottelemaan mahdollisia ratkaisukeinoja aikaisemmissa osissa kuvattuihin epäkohtiin. Tällöin kysymykseen tulevat erinäiset haittaverot sekä perustulo ja negatiivinen tuloverotus. Perusajatuksena on, että eriarvoisuutta on kyettävä torjumaan - vaikkapa ihan vaan demokratian ja yleisen yhteiskuntarauhan säilymisen vuoksi. Myös vapaa-ajan verotusta veropinnauksen karttamiseksi Soininvaara käsittelee. Tosin ajatus siitä taitaa olla alun perin Björn Wahlroosin esittämä. Työtaakan keventäminen verotuksen välttämiseksi ei liene kuitenkaan yhteiskunnallisista ongelmista se suurin ja pahin. Meillä lienee suurempiakin ongelmia maailmassamme?

Kritiikki

Valitettavasti Soininvaaran ratkaisut jäävät melko ohkaisiksi. Mitään maata mullistavaa hän ei mielestäni ehdota, ainoastaan pientä hienosäätöä nykyiseen koneistoon. Perusajatuksena on, että uusliberalistinen markkinatalous tulee hyväksy ikään kuin luonnon lakina, sillä "globalisaation vastustajat ovat nykyajan luddiitteja". Paikoin kirjoitustyyli on hyvin röyhkeää ja jopa provosoivaa ja tuo mieleeni Björn Wahlroosin kirjan Kuinkas tässä sitten näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua (Otava 2019). Välillä tuntuu siltä, että kirjoittajan oma itsevarmuus nousee päähän. Vähemmälläkin viesti menisi perille. Lukijaa ei kannata aliarvioida eikä hienotunteisuutta unohtaa, vaikka se viestin teroittamisen kannalta vaikuttaisikin järkevältä keinolta. Esimerkiksi puheet suomalaisista bulkkityöläisistä särähtävät omaan korvaani pahasti. 

On myös kohtia, jolloin Soininvaara astuu oman osaamisalueensa ulkopuolelle. Hän muun muassa väittää, että Machester Unitedin valmentajan Jose Mourinhon 28 miljoonan euron palkka "perustuu vain hänen oletettuun vaikutukseensa seuran menestykseen". Asia ei ehkä ole ihan näin yksinkertainen?

Vielä kritiikkiosuuteen täytyy lisätä kirjan lukuisat kirjoitus-/painovirheet. Vaikuttaa siltä, että kirja on tehty hiukan hutiloiden.

Lopuksi

Kun Pekka Kuusi muotoili 60-luvun sosiaalipolitiikka -teostaan, makasi suomalainen yhteiskunta ja talouselämä hyvin erilaisella pohjalla. Ajan henki oli toinen. Elettiin niin kutsuttua kapitalismin kultakautta. Vielä silloin ei oltu kuultu juuri uusliberalismista, tai sen tulevista kasvoista, Ronald Reaganista ja Margaret Thatcherista. Kuusen kirjasta tuli sittemmin klassikko. Olisin hiukan yllättynyt, mikäli Soininvaaran kirja saavuttaisi tulevaisuudessa saman aseman.

Joka tapauksessa Soininvaaran aikalaisdiagnoosi on monella tapaa osuva, ja kirja kannattaa lukea läpi ajatuksen kanssa. 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka kertoo, mistä olemme tulleet, missä olemme nyt ja mihin olemme todennäköisesti menossa. Totta on, että ne suuret trendit, jotka olivat iduillaan jo 1970-luvulla, oikeastaan jo paljon aiemmin, ovat vahvistuneet entisestään. 

Olen tässä blogissa kirjoittanut aiemmin Arto Salmisen kirjoista. Esimerkiksi Varastossa käsiteltiin 1990-luvun lamaa samalla tavalla käänteentekevänä kriisinä, jonka jälkeen tuloerot ja yleinen eriarvoistumiskehitys pääsi kunnolla vauhtiin. Moni ihminen menetti työmarkkina-arvonsa kerta rysäyksellä eikä sen jälkeen enää saanut samaa asemaa takaisin. Tilalle tuli kasvava työssäkäyvien köyhien joukko, uusi kurjalisto. Tällä tiellä olemme yhä, ja uskoisin, että myös tulevaisuudessa pysymme - ellei sitten mitään suurta katastrofia satu tapahtumaan, joka muuttaisi tilanteita. 

Päätän tähän tällä kertaa. Kiitos, jos jaksoit lukea. 

                                                                              ***

Ulkoasu:         405 sivua : kuvitettu ; 22 cm

Julkaisija:      Helsinki : Kustannusosakeyhtiö Teos 2021.

Mistä:            Lainasin kirjastosta