 |
| Lauta Gustafsson: Korpisoturi. Into 2016, 257 s. |
Laura Gustafsson (s.1983) on mielenkiintoinen kirjailija. Jokaisessa teoksessaan hän on käsittelyt raskaita aiheita. Esikoisteoksessa Huorasatu (2010) teemana oli naisiin kohdistuva väkivalta ja vuonna 2012 julkaistussa romaanissa Anomalia ihmisen pahuus, julmuus ja raadollisuus, lapsiin kohdistunut väkivalta...
Kutakuinkin samoilla linjoilla jatkaa myös Korpisoturi. Sen teemoihin kuuluvat survivalismi ja yksin elämisen mahdollisuus ja mahdottomuus.
Korpisoturin päähenkikö, Ahma-niminen mies, päättää jättää kaupungin ja muuttaa pysyvästi Itä-Suomen korpirajoille elämään omavaraisesti. Hänen esikuvinaan toimivat Pentti Linkola ja muut "kulttuuripessimistit", jotka eivät usko ihmiskunnan selviävän tällaisella nykyelämäntyylillä. Vertaistukea projektiinsa Ahma saa, mistäpä muusta kuin verkon keskustelupalstoilta. Tuolla hän tutustuu muun muassa Lynx-nimiseen naiseen, joka tulee aivan romaanin loppupuolella mukaan reaalimaailman kuvioihin.
Ahma ei varaudu turhaan, sillä kirjan puolivälissä Suomi joutuu poikkeustilaan: sähköverkko romahtaa, pakolaisia tulvii maahaan ja näyttää siltä, ettei paluutta enää ole entiseen maailmanaikaan. Alkaa eloonjäämiskamppailu, jossa vahvimmat jyrää alleen heikoimmat. Kamppailua käydään erityisesti ruoasta, jota ei riitä jokaiselle. Ahman hankkimat ruokavarastot oli mitoitettu yhdelle hengelle, ei neljälle tai viidelle.
Yksi suosikkikirjoistani on Don DeLillon Omgepiste (Point Omega, 2010 suom. 2011). Siinä Richard Elster -niminen puolustusministeriön hallituksen entinen neuvonantaja asuu hökkelissä keskellä paahtavan kuumaa autiomaata, keskittyen päivästä toiseen ajattelemiseen. Myös Korpisoturissa sivuilla 169-170 on kappale nimeltään ”Saarna ajasta”: ”Ihminen keksi ajan, ja aika teki hänestä orjan. Hän jäi ajan kiirastuleen, ainaisesti pyrkimään eteen- tai taaksepäin. Odottamaan tilaisuutta hetken levähdykseen, mutta tilaisuus ei koskaan koita. Minulla on nöyrä ehdotus ihmiselle. Jätä aika. Ota tilalle vuodenkierto, päivänkierto, kuunkierto. Jätä numerot, ehkä voit jopa unohtaa sanat, jotka viittaavat menneeseen ja tulevaan.” Hyvin samanlaisia keloja on myös Omegapisteen Richrad Elsterillä.
Gustafssonin proosa ei ole mitään ruonnollista kikkailua. Tapahtumia ja miljöötä kuvaillaan hyvin niukkasanaisesti. Paikoin tuntuu siltä kuin lukisi näytelmä/elokuvakäsikirjoitusta. Tyyli toimii tällaisessa lakonisessa romaanissa. Tosin täytyy myöntää, että dialogit karikatyyrimäisten hahmojen välillä ovat paikoin todella kankeita, mikä haittaa lukemista.
Romaanissa kysytään, voiko ihminen selvitä ilman yhteiskuntaa. Voimmeko palata sellaiseen yksinkertaisuuteen, jolloin ihmisellä ei ollut tuskanaan kello ja monimutkainen teknologia? Huonolta se ainakin tämän romaanin perusteella vaikuttaa, sillä meininki muuttuu loppupuolella hyvin brutaaliksi. Korpisoturi on hyvä tutkielma erakoitumisen vaikeudesta keskinäisriippuvaisessa maailmassa. Suosittelen tutustumaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti