Veikko Huovinen: Siintävät vuoret

- Käy joskus vuorilla, nuori mies, vuorilla! sanoo ukko. – Mutta omaksi et sieltä ehkä mitään saa. Kaikesta pitää ihmisen luopua, kaikesta…

Tein joitain viikkoja sitten esikoisbloggaukseni Koirankynnen leikkaajasta. Samaan syssyyn päätin lukea samasta kirjasta Siintävät vuoret -pienoisromaanin.

Vuonna 1959 ilmestynyt Siintävät vuoret on poikkeus Huovisen uralla. Kainuun irvailevana satiirikkona ja humoristina tunnettu Huovinen kirjoittaa pelkistetymmin kuin koskaan aiemmin. Olin lukenut Juha Hurmeen Nyljetyistä ajatuksista Köpin ja Aimon mietteitä Veikko Huovisesta. En muista tarkalleen, mitä he puhuivat, mutta jotakin sellaista, että on tyttö ja poika, vuoret ja matkanteko vuorten yli. Mitään merkittävää romaanissa ei varsinaisesti tapahdu. Ei seksiä, ei murhia, ei onnettomuuksia. Tiesin siis suurinpiirtein, mitä odottaa.

Romaanista on vaikea sanoa mitään tyhjentävää. Olen useamman viikon ajan koettanut miettiä, mitä kirjoittaisin tähän blogiin, mutta en ole tullut hullua hurskaammaksi. Yritän silti.

Aikuistumismatka alkaa

On loppukesä. Elokuu. Luonnossa kartoittajana työskentelevä Reima saa yllättäen erikoistehtävän pomoltaan. Pomon 19-vuotias tytär tahtoo lähteä patikoimaan vuorille ja siksi tarvitaan osaavaa retkiopasta. Reima ei tahdo eikä oikein saatakaan kieltäytyä erikoisesta tehtävästä – saataa nyt pomon tytär yli vuorten, tielle, jossa tyttöä odottaa autokyyti.

On selvää, että tyttö ja Reima kuuluvat erilaisiin maailmoihin ja yhteiskuntaluokkiin. Tämä käy ilmi useamman kerran matkan aikana, kun he keskustelevat elämästä ja maailmanmenosta. Erilaisuudet eivät kuitenkaan aiheuta vastakkainasettelua parin välille, vaan koko matkan ajan he pysyvät kohteliaina ja kunniottavina toisiaan kohtaan.

Huomattavaa on, etteivät he tee edes sinunkauppoja matkan aikana, vaan teitittelevät toisiaan niin kuin ennen vanhaan ihmisillä oli tapana.

Elämässä on kyse matkanteosta. Elämä on matka, jonka ihminen tietää päättyvän jossakin vaiheessa. Samoin Reima ja sinipukuinen tyttö tietävät, että kolmen päivän päästä he saapuvat perille.

Kyllä; teos on hieno, täynnä symbolikkaa, luontokuvausta ja filosofista pohdintaa ihmisen elosta ja maailman muutoksesta.

Toisaalta näin kahden- ja kolmenkympin välissä olevalla lukijalle Reiman pohdinnat tuntuvat arkipäiväisiltä, latteilta, vai mitä olet mieltä tästä: ”Ja kaikki jotka elävät ovat ikään kuin matkalla milloin nousevassa, milloin laskevassa maastossa. Matkan päämäärä on yleispiirteittäin tiedossa, mihin ja minne päädytään, ovat salatut. Jokaisella on saattajansa tällä matkalla, aviopuolisoilla on toisensa, työntekijällä esimies tai työtoveri, koululaisilla opettajat. Harvoin tulee kutenkin kiinnittäneeksi huomiota siihen seikkaan, että vierellä kulkeva on matkatoveri, josta on ehdottomasti erottava.”

Reiman loppujakson psykologinen oivallus on rehellisyydessään tarkkanäköinen. Se punoo yhteen matkan ja koko kirjan tarkoituksen, kuvata retkeä muutoksena lapsuudesta aikuisuuteen, oivallukseen ihmisen osasta muuttuvassa maailmassa.

Ehkä kuitenkin Siintävät vuoret soveltuu parhaiten nuorille, vasta täysi-ikäistyneille ihmisille, jotka ovat astumassa aikuisten ahtaampaan maailmaan. Suositellen silti kaikille hyvän kirjallisuuden ystäville.