Juha Rautio tuorein romaani Hyönteistaulu käsittelee alkoholismia ja sen vaikutusta koko perheeseen vinksahtaneen huumorin keinoin.
Hirsijumi (Hadrobregmus confusus) samoin kuin kuolemankello (Hadrobregmus pertinax) tunnetaan hirsirakennusten pahimpina tuholaishyönteisinä. Nelikuumittari (Selenia tetralunaria) on komeannäköinen yöperhonen, jota tavataan koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Miten nämä hyönteiset liittyvät mihinkään?
Hyönteistaulussa ne ovat lukujen nimiä ja niissä voi nähdä monenlaista symboliikkaa.
Poikien isä, Armas, josta kirjassa käytetään myös nimitystä Ukko, on alkoholisti ja hyönteiskeräilijä. Hänen ammoin tekemänsä hyönteistaulu on koristanut perheen kotia poikien ollessa lapsia. Sittemmin veljesten tiet ovat erkaantuneet. Antti on tuomittu vankilaan syystä, jota kirjassa ei lukijalle paljasteta, ja toinen veljeksistä on muuttanut ulkomaille kirjallisuutta opettamaan. Vain äiti on jäänyt asumaan Savonlinnaan, taloon, jossa joutui seuraamaan vuosikymmenet miehensä jatkuvaa viinanjuontia.
Romaani on kääntökirja. Jos kirjan avaa ja aloittaa niin kuin länsimaissa on totuttu tekemään, pääsee lukija ensiksi beat-henkiselle pyörätripille halki Suomen syrjäseutujen. Jos taas aloittaa takakannesta, on edessä muistojen täyteinen bussimatka Helsingistä Savonlinnaan. Romaanin puolivälissä on ohjeet hyönteisten preparointiin ja hyönteistaulun valmistamiseen.
Vaikka kerrontatavat poikkeavatkin paljon toisistaan kummankin veljeksen tarinassa, yhdistää niitä kuitenkin takaumien runsas määrä. Suurin osa näistä liittyy isään, joka on kuollut joitain vuosia aiemmin. Kuvaavaa on, ettei poikien isä ole ollut mikään tähtifaija. Päinvastoin, hän on ollut itsekäs ja lapsiaan vähättelevä alkoholisti. Tosin Armaksen edesottamuksia kuvaavissa osioissa avataan myös hieman hänen elämänsä lähtökohtia. Näin romaaniin saadaan hieman ylisukupolvisuuden perspektiiviä.
Mielestäni Raution tavassa katsella maailmaa hiukan vinksahtaneen, kieron huumorin kautta on tyypillistä itäsuomalaisuutta. Moralisointi ja suora paheksunta ei tähän maailmaan mahdu. Vakavistakin ja järkyttävistäkin asioista täytyy osata kertoa pilke silmäkulmassa ja virne kasvoilla. Tämän Rautio taitaa hyvin. Kirjassa esimerkiksi rinnastetaan hyönteistenkeräily alkoholismiin. Kirjan lukuisten takaumien joukossa on esimerkiksi kohtaus, jossa Armaksen äiti varoittelee poikaa ryhtymästä hyönteiskeräilijäksi. "Mikä niissä hyönteisissä on niin ihmeellistä, että pitää terveytensä pilata", hän päivittelee. Samankaltainen huumori on vahvasti läsnä myös äidin ja pojan kahvipöytäkeskustelussa. Muistellessaan Armas-vainaata ja käsitellessään synkkiä ja traumaattisiakin asioita heidän puheensa poukkoilevat Kafkasta Runnebergiin ja Armaksen valehtelemaan "solistiuraan" Selenia tetralunaria -nimisessä yhtyeessä.
Huumorista huolimatta suru ja vakava pohjavire säilyy kertojan sisällä. Kepeän muistelun lomassa hän tuskailee päänsä sisällä: "Sinusta ei olisi saanut tulla olosuhdetta kaikille meille". Lukijana on vaikea olla liikuttumatta, kun käsitellään perheen lyhyitä onnenhetkiä ja suuria murheita talousvaikeuksista alkoholismi-nimisen sairauden aiheuttamaan syvimpään kurjuuteen saakka. Vihaan sekoittuu myös myötätuntoa ja sääliä, vaikkei se aina olisikaan ansaittua.
Yhteenvetona Hyönteistaulusta voi sanoa, että se on hallittu ja eheä kokonaisuus. Kiinnostavaa kirjassa on myös se, kuinka paljon se pystyy kertomaan niin vähin sanoin. Ehdottomasti tekijänsä paras romaani.