 |
| Kalle Päätalo: Huonemiehen poika, Gummerus (1971) 544 s. |
Kallen matka alkaa
Kaarlo Alvar
Päätalo (11.11.1919 – 20.11.2000) eli Kalle Päätalo on kirjailija, joka ei
paljon esittelyjä kaipaa. Tämä ”selkosten Proust” ehti
kirjoittamaan elämänsä aikana 39 romaania, kolme näytelmää ja kolme kertomuskokoelmaa. Huonemiehen
poika on Päätalon omaelämäkerrallisen ja myös tunnetuimman
Iijoki-sarjan avaus.
Päätalo on
ollut minulle aina haastava pala purtavaksi. Useampana vuotena olen yrittänyt
lukea Päätalon kirjoja alusta loppuun, mutta aina homma on syystä tai toisesta
jäänyt kesken. Kuitenkin syyslomaviikolla tartuin jälleen uudelleen Huonemiehen
poikaan. Aloitin sen kohdasta, johon muistelin puolisen vuotta sitten
jääneeni. ´Römppäaikana`, se oli kappale, josta jatkoin lukemista.
Mieleeni jäi hyvin tuo hauska käsite römppäaika. Sillä tarkoitettiin renkien ja
piikojen vapaa viikkoa, jota tavattiin viettää palveluspaikan eli talon vaihdon
yhteydessä. Kohtauksessa Kalle jää ikävöimään
täti-Reetaa, joka lähtee Veetin mukana ”Jumalan selän taakse”,
Kylmälään emännäksi, niin kuin Kallen Riitu-äiti asian ilmaisee.
Millainen
lukukokemus Huonemiehen poika oli? Voin sanoa, että rikas ja
monipuolinen; paikoin taas todella pitkäveteinen, puuduttava ja jopa ärsyttävä.
Mielestäni Päätalon lukeminen vaatii omanlaisensa mielentilan. Toisaalta näin
voi sanoa melkeinpä kenestä tahansa kirjailijasta.
Siitä on jo
reilut kymmenen vuotta, kun norjalainen kirjailija Karl Ove Knausgård herätti
suurta huomiota julkaisemalla omaelämäkerrallisen Taisteluni-romaanisarjan
ensimmäiset osat. Taisteluni-romaanit saivat paljon
mediahuomiota, lukijoita, kehuja ja ylistystä, mutta myös kritiikkiä ja
oikeustaisteluja. Puhuttiin Knausgård-ilmiöstä ja sen kirvoittamasta
autofiktiobuumista. Autofiktion perusidea on siinä, että kirjailija kirjoittaa
omista kipukohdistaan avoimesti ja rehellisesti, usein säätelemättä itseään tai
läheisiään. Tällainen kirjailija oli Kalle Päätalo.
Huonemiehen pojassa Päätalon pesueen elämä on niukkuudesta ja kovuudesta huolimatta nousujohteista. Voisi jopa sanoa, että perhe elää nousukautta 1920-luvun alussa. Vaikkakin Kalle syntyy huonemiehen pojaksi vuoden 1919 loppupuolella, ei hänen silti tarvitse moista titteliä kauaa kantaa, sillä rakenteilla on oma ”savunpitopaikka” Jokijärven Kallioniemeen. Tällaiseen investointiin perheellä on varaa, koska Kallen isä Hermanni Päätalo tienaa mukavasti savotoilla. Tarinan edetessä "Hemppa" etenee oikein hartsuherraksi ja työnjohtajaksi asti.
Pirtin rakentaminen ei kuitenkaan suju aivan vaivattomasti, sillä ongelmia aiheuttaa muurarimestari Satusetä, oikealta nimeltään Antti Lohela, Korpi-Antiksikin kutsuttu setä. Lopulta uuni valmistuu - runsaan tarinoinnin säestyksellä, mutta hirsiarinan päälle rakennettu uuni ei ole lainkaan hyvä ratkaisu. Muutaman vuoden päästä selkosilla syntyy oma meemi ”paikkaansa hakevasta uunista”, johon kirjassa palataan useampaan kertaan. Tämä ”paikkaansa hakeva uuni” on perheen yhteinen häpeän, mutta myös mustan huumorin aihe, samoin kuin Satusedän muut jutut ja tarinat.
Muutama havainto Kalle Päätalon tyylistä: Kalle Päätalo rakastaa maalaistyylisiä ilmauksia, joissa verbin perään lisätään jokin tekemistä täsmentävä, omintakeinen murresana. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat ilmaukset: ”seisoa jarotti, seisoa nallotin ja juosta rassuttelin, juosta rötkistää.” Myös vastaavanlaisia kotikutoisia sanoja Päätalo käyttää usein ilman mitään tuttua verbiä. Tällöin jää paljolti lukijan arvailun varaan, mitähän kirjailija mahtaa sanalla tarkoittaa. Ehkäpä jatkan tutkimusmatkaa Päätalon parissa ja luen seuraavaksi Tammetun virran.
Liitän tähän loppuun tekemäni luettelon kirjan luvuista ja väliotsikoista:
• ENSIMMÄINEN LUKU: Iijoki (s. 5)
• Huonemiehen pojaksi (s. 10)
• Vanhimmat muistikuvani (s. 18)
• Jokijärvi (s. 23)
• Meijerikamari (s. 26)
• Uudet savunpitäjät Kallioniemeen (s. 30)
• Hintoihinsa tullut uuni (s. 47)
• TOINEN LUKU: Villitalvi ja Varsovan rautahevonen (s. 81)
• Ensimmäinen syystalvi Kallioniemessä (s. 85)
• Ensimmäiset pulmuset (s. 91)
• Kivis-Kassu, ukkoherra (s. 120)
• KOLMAS LUKU: Jaamantie (s. 138)
• Lahti-Vappu, Ruijan kalastaja (s. 145)
• Syyhy ja syyhyn voiteet (s. 156)
• Keväisillä soilla (s. 168)
• NELJÄS LUKU: Susikoron vuodet (s. 193)
• Römppäaikana (s. 206)
• Puukko-Lassin natsuunaa (s. 214)
• Kaupankäyntiä (s. 231)
• Riutuva kattilakunta (s. 247)
• VIIDES LUKU: tukinlaskua Iijoella (s. 261)
• Uudet naapurit ja kivenkääntäminen (s. 280)
• Savupatsas lännellä (s. 287)
• Jokijärven veneet (s. 292)
• Tyräjoella (s. 295)
• Kyläreissulle Mannilaan (s. 314)
• Omituinen pöllintekijä (s. 319)
• KUUDES LUKU: Uusi aika työntyy Selkoseen (s. 326)
• Velhon ilta (s. 329)
• Sukupuoliasioita ja luulotauti (s. 337)
• Ruokaporukka kasvaa (s. 361)
• Kuppari-Riitu (s. 376)
• SEITSEMÄS LUKU: Kummat ei lopu kuulumasta (s. 388)
• Keisari atimoi (s. 403)
• Lakko (s. 418)
• Tukinlaskussa Kylmänluomanojalla (s. 427)
• Maailma rupeaa pöhöttymään (s.439)
• KAHDEKSAS LUKU: Omaan saunaan (s. 466)
• Kirkonsija muuttuu kansakouluksi (s. 474)
• Aave laskee Iijoen (s. 478)
• Tyrämäen Rysky (s. 483)
• Miehekkyyttä (s. 494)
• Ensimmäinen teereni (s. 505)
• Erotettu aviopari (s. 507)
• Itkevä koira (s. 511)
• Viimeisten ponttuitten kesänä (s. 517)
• Kansakoululaiseksi (s. 523)
• Ensimmäinen talvisavottareissuni (s. 533)
• Hyvien sopujen aamu (s. 538)
P.S: nämä siis ovat vanhan painoksen sivunumeroita, ei kuvassa näkyvän uuden.
